Kotka Originals – Youtube kanava kotkalaisista 

Kotkan kaupunki julkaisi 16.11. ensimmäiset oman tuotannon Youtube-videot, joissa kerrotaan kotkalaisia tarinoita. Kyse on kuudesta, noin 5 minuutin videosta, joissa käydään läpi kotkalaista elämän kirjoa niin perhe-elämästä kuin työstäkin.

Kotka Originals-videosarjan ensimmäiset kaksi jaksoa kertovat jalkapalloäitien futisjoukkue KoNa Mutsien perustamisesta ja Aallonmurtaja tv-sarjan tekemisestä Kotkassa.

Idea videoihin lähti Kotkan arvoista: rohkeudesta, reiluudesta ja rakkaudesta, joita haluttiin tuoda esille.

”Videoita ei ole mitenkään käsikirjoitettu, joten siinä mielessä kyseessä on meidän oma reality-sarja. Kotkalaiset ja Kotka itse ovat sitä parasta markkinointimateriaalia mikä meillä on ja halusimme hyödyntää sitä. Tarkoituksena on, että kotkalaiset ottaisivat tarinat omakseen ja olisivat ylpeitä kotikaupungistamme”, Kotkan viestintäpäällikkö Mia Brunila haaveilee.

Videot löytyvät kokonaisuudessaan Youtubesta, kanavalta Kotka originals. Kotkan kaupungin verkkosivuilla ja facebook-sivuilla on myös linkki videoihin.

” Kaupungit eivät ole vielä lähteneet merkittävästi toteuttamaan omia sisältöjä osana markkinointiviestintää. On todella mielenkiintoista nähdä, millainen Kotka Originals kanava on parin vuoden kuluttua”, Pasi Riiali tuottaja Mediatehdas Dakar

Kanava löytyy Youtubessa nimellä: Kotka Originals