Alt

Tutkimusmatkailija David Jones tutustuu Pyhtääseen – yhdeksänosainen luontodokumenttisarja käynnistyi 15.8.

 

Englantilainen tutkimusmatkailija David Jones saapui Helsingistä Pyhtäälle lentäen ja hämmästeli nopeaa lentomatkaa, vain 15 minuuttia pääkaupunkiseudulta. David Jones oli kuullut luonnonkauniista Kaunissaaresta, johon hän ehdottomasti halusi tutustua ja Suomessa ollessa tietenkin piti päästä kalastamaan. Maistuiko Jonesille perinteinen lohisoppa, entä saiko hän itse kalansaalista?
 
Matkallaan tutkimusmatkailija Jones opettelee vanhaa pyhtääläistä kansantassia, kiipeää korkealle, tutustuu paikalliseen asumismuotoon ja selvittää punaisten kivien mysteeriä.  
 
Luontodokumenttisarja käynnistyy YouTube-kanavalla ja www.munpyhtaa.fi -sivustolla 15.8., jolloin kaksi ensimmäistä jaksoa on nähtävillä. Loput seitsemän jaksoa julkaistaan viikon välein jakso kerrallaan.
 
Paikalliset koululaiset osallistuivat luontodokumentin ideointiin
 
Suunnittelu käynnistyi Mun Pyhtää -kyselyllä, jonka avulla selvitettiin kuntalaisten näkemystä Pyhtäästä ja siitä, mitä asioita heidän mielestään kunnasta kannattaa näyttää. Tulosten perusteella yhteensä 24 koululaista 4-9-luokilta työstivät ideaa yhdessä Mediatehdas Dakarin kanssa. Edustettuina olivat kaikki Pyhtään koulut eli Hirvikosken koulu, Huutjärven koulu, Suur-Ahvenkosken koulu ja Pyttis svenska skola. Ideoinnin lisäksi osa koululaisista esiintyy filmeissä. 
 
Luontodokumenttisarja on Pyhtään kunnan markkinointikampanja, jolla tavoitellaan uusia asukkaita kuntaan, eritoten lapsiperheitä pääkaupunkiseudulta. Kohderyhmää miettiessä syntyi ajatus, että otettiin paikalliset koululaiset mukaan ideoimaan kampanjaa yhdessä ammattilaisten kanssa. Lasten ehdottama luontodokumentti valittiin kampanjan tyyliksi.
 
Kampanja pyörii YouTuben lisäksi radiossa, webissä, elokuvateattereissa ja Facebookissa syksyn aikana.